Suomi ansaitsee luotettavan hallituksen

Anne Koskimaa-Jaatinen
12.12.2019

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo

Valmistaudumme itsenäisyyspäivään haastavassa tilanteessa. Vasta reilut kuusi kuukautta maata hallinnut Antti Rinteen vasemmistohallitus on eronnut ja suomalainen politiikka on kriisissä.

Konkreettisena syynä hallituksen kaatumiseen ovat olleet Rinteen itsensä epäselvät lausunnot, jotka koskivat valtion omistajaohjausta ja erityisesti Postia. Niistä johtuen suomalaisten ja lopulta myös keskustan luottamus Antti Rinnettä kohtaan romahti. Keskustalaisilla ei olisi ollut enää mahdollisuuksia äänestää hallituksen luottamuksen puolesta kokoomuksen masinoimassa välikysymyksessä.

Tilanne on koko Suomen ja suomalaisten näkökulmasta ikävä ja vakava. Rinteen hallituksen jäljeltä rapautunut suomalaisten luottamus päättäjiinsä ja poliittiseen järjestelmään on palautettava.

Helppoa se ei ole, mutta työt sen eteen on aloitettava nopeasti. Sitä edellyttävät jo pelkästään Suomea uhkaavat sisäiset ja ulkoiset haasteet kuten vaikeutuva talous ja työllisyystilanne ja ilmastonmuutos. Tehokkaimmin tässä voidaan edetä vain siten, että näitä kysymyksiä ratkomaan saadaan hallitus, joka on toimintakykyinen ja suomalaisten luottamusta nauttiva hallitus.

Siksi puheenjohtajamme Petteri Orpo on todennut, että kokoomus haluaa aidot, avoimet ja demokratiaa kunnioittavat tunnustelut hallituksen muodostamisesta kaikkien eduskuntaryhmien kesken. Haluamme myös sitä, että prosessi on sellainen, että se vahvistaa demokratiaa ja luottamusta asioiden vastuulliseen hoitamiseen.

Pallo asiassa on tälläkin kertaa nykyisen eduskunnan suurimmalla ryhmällä, eli SDP:llä ja Rinteen hallituksen kaataneella keskustalla. Heidän pitää nyt päättää siitä, jatketaanko jo kerran karille ajaneella kokoonpanolla epäsuositun politiikan tekemistä vai annetaanko mahdollisuus toisenlaiselle politiikalle, jossa aidosti kuunnellaan suomalaisten mielipidettä.

Suomalaiset ansaitsevat parempaa ja poliittisten pelien pelaamisen sijaan jokaisen meistä päättäjistä pitää nyt keskittyä sellaisten päätösten tekemiseen, jolla tätä meille kaikille rakasta maata viedään eteenpäin. Aiemmat päättäjäsukupolvet ovat esimerkillään osoittaneet, että me suomalaiset kyllä pärjäämme, kun me kaikki soudamme samaan suuntaan.

Nyt meillä, nykyisillä päättäjillä on mahdollisuus osoittaa, että pystymme samaan ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta koko Suomelle.