Kuntavaalit lähestyvät - blogi 1.

14.3.2017

On taas kuntavaalikevät.
Yllättävän nopeasti tuntui nelivuotinen valtuustokausi sujahtavan. Ja oli kaikin puolin aika hyvä aika kausi; talous saatiin tasapainoon jo viime vuonna, vuotta aiemmin kuin tavoite oli. Ei otettu enää lisää velkaa, vaan lyhennettiin jo vanhaa

Vuosikate kattoi poistot ja budjetti oli ylijäämäinen. Kaikki kolme talouden tasapainokriteeriä täyttyivät, olemme siinä mielessä harvinainen kaupunki Suomessa

Eli kaupungin talous on nyt todella tasapainossa! Pääsyinä tähän hienoon tulokseen olivat suunniteltua paremmat verotulot, valtionosuuksien kasvu ja maanmyynnin oletettua parempi tulos. Se, että valtiovalta ei leikannut valtionosuuksia, antoi hyvät lähtökohdat talouden tasapainottamiselle.

Vaalien ehdokashankinta tuntui aiempaa hankalammalta. Täyteen 100 hengen listaan ei nyt päästy. Kokoomuksella on Jyväskylässä 97 hyvää ehdokasta, puolueista eniten. Kansallisseurasta meillä on 18 ehdokasta, sama kuin viimeksi. Kokoomus on Suomen suurin kuntapuolue, tämä on tavoitteena myös näissä vaaleissa. Nyt kaikki vaan äänestämään ja kannustakaa myös kaikki kaverit vaaliuurnille.

Jyväskylässä Kokoomus on ollut 2000-luvulla 20 %:n puolue, osuus nykyisessä valtuustossa on 19 %. SDP on hiipunut, vuosituhannen vaihteessa 34 %, nyt 25 %. Keskustapuolue oli pikkuhiljaa kasvanut aiemmissa vaaleissa jopa 20 %:iin, nyt 16 %. Vasemman laidan kannatus on pikkuhiljaa hiipunut (10 %), vihreät pysyneet 1990- luvulta vakiona (10%) ja persut nousseet kahdessa viime vaaleissa uutena puolueena 12 %:iin.

Kaupunkimme talous on siis tasapainossa ja paljon muutakin hyvää on vireillä. Kankaan alueen kehittäminen on lähtenyt liikkeelle, samoin keskussairaalan rakentaminen. Hippos2020-hanke etenee vastustamattomasti. Tulemme saamaan Pohjoismaiden monipuolisimman liikuntakeskuksen ja näin vahvistamme asemaamme maan johtavana liikunta- ja hyvinvointikaupunkina. Lukiokoulutus tullaan palauttamaan entiseen loistoonsa ja luulenpa jotta myös musiikkisalihanke lähtee liikkeelle.

Hyvältä näyttää! Eiköhän tehdä yhdessä Jyväskylästä Suomen halutuin kaupunki, meillä on siihen kaikki edellytykset!

Jusu